Pt.1 - Bilbao
Viikon mittainen loma alkoi siis reilun kymmenen tunnin ajolla Genevestä Bilbaoon. Ajoon kului koko lauantain valoisa aika. Tarkoitushan oli kerrankin nähdä maisemat matkalla. Uskokaa pois, maisemat moottoriteillä eivät ole kummoiset. Vaikka jonkin verran jää nähtäväksikin, ovat tiet usein aidattuja eikä näköala tielle taivu. Valtava Atlantti ja sen horisonttiin laskeva aurinko motivoivat minua ajamaan kolme neljännestä matkasta sukkelaan ilman turhia pysähdyksiä. Matka taittui nopeasti. Pian tajusin kuitenkin auringonlaskun ja valtameren näkemisen jäävän tällä erää, sillä tie ei kohdannut rantaa ennen kuin Espanjassa. Biskajanlahden rannikolle päästyäni oli jo pimeä ja sääkin oli muuttunut sateiseksi. Tunnelma ei ollut katossa. Bilbaoon vievä moottoritie oli kapea ja sillä ajettiin kovaa sateesta huolimatta. Perille saavuin tuhat kilometriä ajettuani hyvissä ajoin ja Ilkkakin löytyi suhteellisen nopeasti. Tosin Ilkan ajo-ohjeet olivat harhaanjohtavat ja tapaaminen vihreän sillan alla muuttui tapaamiseksi jossain siellä päin ostoskeskuksen pihalla, harhassa.
Sunnuntaina sää jatkui sateisena, mutta koska Bilbaoon asti oli tultu, oli kiipeilemään päästävä. Matkaoppaani valitsivat kohteeksi kallion, jossa sade ei haittaisi kiipeilyä. Sade ei haitannutkaan, mutta tuuli ja kylmyys tekivät kiipeilystä tuskaista. Kolmen reitin jälkeen (käteen jäi pari kuutosen onsightia) totesimme kohteen nähdyksi ja palasimme tukikohtaan. Illemmalla ruokailun jälkeen menimme Ilkan kanssa pubiin katsomaan jalkapalloa - Madrid vs. Bilbao. Turpiin tuli 3-1, vaikka - kuulemma totuttuun tapaan - Bilbao johti ottelua alussa yhdellä maalilla. Pubin vanhemmille asiakkaille jalkapallo tuntui olevan elämää tärkeämpää.
Surffaajat jatsoivat pyristellä aina aunrinonlaskuun asti.
Maanantai ja tiistai meni Bilbaoon tutustuessa Ilkan ja Johannan ollessa töissä. Pieni kaupunki kiertue (komeat jouluvalot Bilbaossa) ja metrolla Atlantin rantaan jäivät suuriksi teoikseni maanantaina. Rannalla sain katsella aitio paikalta surffaajia, jotka epätoivoisesti yrittivät ratsastaa aalloilla, jotka ajoittain olivat kohtalaisen suuruiset. Tiistaina viihdyin television ja tietokoneen äärellä sateisen kelin ja yleisen laiskuuden kannustamana. Tiistai-iltana ajoimme Bilbaosta Zaragosaan Tommin luo, sillä sääennuste Baskimaahan lupasi sadetta seuraavaksi viideksi päiväksi. Zaragosasta jatkaisimme vielä Barcelonan lähettyville sijaitseville kallioille.
Bilbaon jouluvalot voittavat Rollon säälittävät yritykset helposti.
Pt.2 - Zaragosa
Aamusella lähdimme Tommin luota, jonne palaisimme illalla vielä toiseksi yöksi, Jaraba nimiseen kylään n. 120 km päähän Zaragosasta. Kalliot olivat upeat ja niitä riitti. Onneksi olimme topo-kirjasta valinneet jo sektorin, eikä valinnan vaikeus enää paikan päällä päässyt yllättämään. Sää oli edelleen erittäin kylmä, mutta sateelta vältyttiin tällä kertaa.
Farkut jalassa ja kuoritakki yllä - sen verran kylmä oli.
Kylmässä säässä kiipeily on joskus hankalaa. Varsinkin jos lämmittelyreitin valinnassa epäonnistutaan, kuten meillä Tommin kanssa kävi. Ensimmäisen reitin piti olla helppo 6a, jonka jälkeen päästäisiin asiaan. Reitin kruksi oli tekninen pikku paskiainen, joka jäi meiltä molemmilta muutaman komean lennon jälkeen kiipeämättä. Täysin kylmin sormin ja lihaksin moisiin suorituksiin ei pysty. Joskus tällaisista takaiskuista on masennuttukin. Tänään se ei meitä hidastanut vaan tartuimme seuraavaa härkää sarvesta. Päivän saldoksi muutama kuutosen onsight, joista erityisesti kaksi jäi mieleen; 28 metrinen vertikaali 6a+ sekä sen vieressä kanttia myötäilevä 25 metrinen 6b+ (erittäin tekninen kruksi, jonka kruunasi lopun stamina-kamina pienen katon yli).
Kiipeilypäivän päätteeksi kokkasimme porukalla itsenäisyyspäivän kunniaksi illallisen. Päälle muutama olut ja makeat unet, jotka tulisivat tarpeen. Vaadin aikaista lähtöä aamuksi, sillä halusin varmistaa, että seuraavan päivän ajon jälkeenkin olisi vielä aikaa kiipeilylle. Sitä vartenhan Espanjaan oli tultu. Aikaisemmilla reissuilla olen oppinut, että aamuisin aikaa kuluu aina ylimääräisiin säätöihin, joita ei ole otettu huomioon. Lisäksi edessä olisi uusi paikka suunnistamisineen. Soraäänien vaiettua herätys asetettiin soimaan ani varhain kello 05:30.
Pt.3 - Barcelona
Pääsimme matkaan aamulla noin kello seitsemän aamupalan ja -toimien jälkeen. 1,5 tuntia herätyksestä - ei paha, mutta kyllä siinäkin on jo kolme varttia liikaa. Minä ajoin ja muut nukkuivat. Komea auringonnousu jäi kyytiläisiltä näkemättä.
Aurinko nousee matkalla Barcelonaan.
Ajoaikaa Tarragonaan Barcelonan lähelle kertyi noin kolme tuntia. Aikaa kiipeilylle jäisi lähes koko päivä, jos kaikki menisi putkeen. Päätimme kuitenkin, että ennen kiipeilyä olisi syötävä, jotta koko päivän jaksaisi kiivetä. Etsisimme ravintolan, josta saisi pikaisesti purtavaa. Kun ravintolaa ei löytynyt ajoimme kalliolle ja kokkasimme parkkialueella pastaa ja lihapullia. Sitä ennen pysähdyimme eräällä refugiolla majapaikkaa etsiäksemme. Refugio oli suljettu. Saatuamme pastan syötyä ja koirat ja kissat siliteltyä (parkkisella pyöri kissa ja pari koiraa, jotka olivat kovasti innoissaan kiipeilijöistä) oli aika kävellä kallioille. Tässä vaiheessa kello oli jo kaksitoista. Keskipäivä ehti ohitsemme ennen kuin pääsimme kiipeilemään - onneksi en antanut periksi aikaisesta lähdöstä! Nyt aikaa oli kiipeilyyn sopivasti, sillä pimeä tulisi vasta kuudelta.
Allekirjoittanut tyylittelee katse tiukasti kruksissa.
Ensimmäisen päivän sektori tällä kuuluisalla kiipeilyalueella oli nimeltään La Riba, josta löytyy reittejä meille kaikille. Tommin kanssa kiipesimme kuusi kappaletta greidiltään kuutosen reittiä. Päivän päätteeksi hymyilytti, vaikka viimeinen reitti olikin aiheuttanut suuria kuumotuksia. Reitin piti olla helppo 6a, jonka halusin vielä kiivetä, koska voimia ja valoa oli jäljellä. Reitti olikin helppo ja mukava aina kunnes sen ankkuria ei löytynyt mistään. Saavuttuani kohtaan , jossa ankkurin piti olla, olin jo nelisen metriä pultin yläpuolella. Aikani ympärilleni katseltuani jouduin kiipeämään viereisen reitin lähimmälle pultille pari metriä ylemmäs. Kiipesin uuden reitin lopun, jota oli jäljellä vielä muutama metri. Loppu oli negatiivista ja melko vaikeaa fyysistä kiipeilyä. Ilkka yritti jotain huudella enkä pystynyt kiipeilyltä vastaamaan muuta kuin: "Ootannyvvu hetki!"
Tarkistin lopuksi reitin vaikeuden ja totesin sen ihmeekseni olevan 7a. Tosin kruksi oli varmaan ollut aiemmin, sillä muuten se olisi kaiken järjen mukaan pitänyt jäädä kiipeämättä. Fiilikset olivat reitin jälkeen sekavat, mutta verraten korkealla. Muista päivän reiteistä mainittakoon hieno ja pitkä 6a+, johon Tommi ensin yritti onsightia. Reitti koostui itse asiassa kahdesta 15 metrin mittaisesta reitistä. Näistä ensimmäinen oli helppoa äärettömän hienoa halkeamaa greidiltään vain 5c. Toinen oli sitten greidiltään 6a+. Kokonaisuutena tämä oli sika hieno reitti, jonka greidi (=vaikeusaste) voisi olla ehkä 6b.
Olut maistuu kiipeilypäivän päätteeksi refugion tunnelmallisessa kanttiinissa.
Kiipeilyjen jälkeen etsimme avoimen refugion johon asetuimme asumaan. Syömässä kävimme kuitenkin toisessa refugiossa lyhyen ajomatkan päässä, koska totesimme ruoan olevan turhan kallista laatuunsa nähden. Laatua tosin emme tarkistaneet. Toisen refugion ruoan laatu puolestaan oli täydellinen. Palattuamme otimme oluet alakerrassa siellä pyöriviä koiria naureskellen. Espanjassa tuntuu olevan aika paljon vapaana liikkuvia koiria.
Sadepäivän aamuna katseltiin pihalle hieman synkein mielin.
Seuraavana aamuna satoi vettä. Ei kylläkään kovin paljon. Päätimme yrittää kiipeilemään tihkusateesta huolimatta. Kylmä ja tuulinen sää huoletti minua enemmän kuin pieni sade. Kiipeilemään ei kuitenkaan päästy ihan hetkessä, sillä edessä oli uuden majapaikan etsiminen. Kaikille refugion tarjoamat puitteet eivät olleet riittävät. Itse olisin paikassa mieluusti yöpynyt loputkin yöt. Refugioiden tunnelmaa ei voita mikään. Kaikki asiakkaat ovat yleensä kiipeilijöitä ja ilmassa on suurta urheilujuhlan tuntua, niin kuin joku voisi sitä kuvailla. Muiden kiipeilijöiden kanssa voisi vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia. Näin yleensä kuullaan hienoista reiteistä ja sektoreista - joista topo-kirjasta jää varsin mitään sanomaton käsitys - seikkailuista ja sankariteoista. Toisaalta leirintäalueella omassa mökissä on puolensa. Voi rauhassa valvoa, juoda pari olutta samalla esimerkiksi pokerissa rahansa häviten. Meidän mökissä ei kylläkään pelattu rahasta vaan pullonkorkeista, mikä puolestaan pakotti hankkimaan pullonkorkkeja - ja kaikkihan tietää miten se tapahtuu.
Topon tutkimista. Joskus reittien paikantaminen on yllättävän vaikeaa.
Tänä kolmantena "kiipeilypäivänä" ei sitten lopulta päästy kiipeilemään ollenkaan. Leirintäalueen löydettyämme kävimme vielä kaupassa ja lounastimme. Vihdoin päästyämme ajelemaan kohti päivän sektoria oli kello jo lähes kaksi. Sektori ei löytynyt helpolla vaan kävelimme pahasti vikaan. Itse asiassa sektori ei löytynyt ollenkaan. Kallioita kyllä löydettiin ja ehdimme jo huokaista helpotuksesta - ehtisimme sittenkin kiivetä pari reittiä. Sillä samaisella hetkellä tuuli yltyi ja tummat pilvet kertyivät yllemme. Alkoi sataa. Kiipeilyt jäivät väliin osittain sateen ja osittain oman säätämisemme vuoksi. Tästä voi taas ensi kertaa varten ottaa opiksi.
Kuten yleensä on tapana, tällainen pettymys otetaan vastaan huonosti. Siitä pyritään usein toipumaan pokerilla ja oluella, mikä usein pilaa sitten seuraavankin päivän. Vältimme katastrofin täpärästi, vaikka seuraavankin päivän kiipeilyt jäivät vähiin. Viimeisenä kiipeilypäivänä suuntasimme Siuranaan, joka on alueen kuuluisin kiipeilykohde. Siellä voi kiivetä mm. reitin La Rambla - 9a. Itse emme reittiä löytäneet, koska Tommin kanssa eksyimme omalle tielle ilman topoa, joka jäi siis Ilkalle ja Johannalle. Harmi.
Siuranan maisemat olivat kuumottavan kauniit.
Samasta syystä päivän saldo jäi myös vaatimattomaksi. Kiipesin jälleen liian vaikean lämmittelyreitin lisäksi vain kaksi reittiä - jotka molemmat olivat vaikeudeltaan 6b - onsightina totta kai. Päivä ei kuitenkaan tuntunut hukatulta, sillä ehdimme kävellä koko alueen ympäri nähden kaikki sektorit. Välillä seurasimme polkuja, välillä raivasimme niitä itse. Urheilullisesti päivä oli varmasti rankin koko reissulla. Joskus kiipeilypäivät ovat tällaisiakin. Tällä reissulla vain tuhlasimme liian monta päivää.
Illan pimetessä kävimme vielä tutustumassa Siuranan kylässä sijaitsevaan Maurien "linnaan", jossa nykyään pidetään majataloa. Komealle paikalle olivat rakentaneet ja ympärillä nähtävän perusteella varmasti olivat kovia poikia kiipeämään.
Pt.4 - Paluumatka
Yleensä paluumatka on ikävä ja väsyttävä. Ikävä se oli tälläkin kertaa ja väsyttävä, mutta muuten varsin erikoinen. Aamulla siivosimme mökkimme leirintäalueella ja lähdimme ajamaan Barcelonaan, jossa Ilkka, Johanna ja Tommi hyppäisivät bussiin matkatakseen koteihinsa. Bussiasema löytyi helposti - liiankin helposti. Hinta oli kuitenkin maksettava, nimittäin vain puoli kilometriä ennen asemaan alkoi jyristä. Eikä se ollut ukkonen. Jyrinä tuli paljon lähempää kuin taivaalta yltämme. Tarkalleen se tuli altamme takaa oikealta. Rengas oli puhjennut.
Uuden auton omistajalla on helppoa, koska uusissa autoissa harvoin on vikoja ja ne ovat luotettavia. Audin luotettavuutta se ei toki vähennä, jos joku käy puukottamassa renkaat puhki. Näin oli huoltomiehen mukaan käynyt. Espanjaa en puhu, mutta käsieleestä oli helppo päätellä mitä oli tapahtunut ja kyllä se renkaan sivussa ollut reikä kieltämättä siltä näytti. Tosin en keksi, missä välissä renkaaseen olisi ehditty puukkoa sovittaa, koska ajoimme leirintäalueelta suoraan bussiasemalle. Voisiko rengas kestää sata kilometriä ennen kuin repeäisi kokonaan? Ehkä. Yhtä kaikki rengas oli rikki ja se oli vaihdettava. Tilalle tien laidassa vaihtamamme vararengas muistuttaa enemmän mopon kuin auton rengasta eikä sillä siis voisi ajaa koko matkaa Geneveen. Rikkinäinen rengas olisi korjattava tai vaihdettava uuteen.
Renkaanvaihto käy näppärästi, kun sitä viikko aiemmin tuli jo reenattua.
Soitettuani Audin tiepalveluun tiedustellakseni avoinna olevaa rengas-/huoltoliikettä ja jätettyäni matkakumppanini busseihinsa suunnistin aivan Barcelonan keskustassa sijaitsevaan rengasliikkeeseen. Tämä sujui täysin mutkitta ja liikkeen pihaankin kurvasin suoraan liikenneympyrästä Placa de Espanyalla. Onneksi sentään ihan kaikki ei mennyt ns. perssiilleen.
Epäonnekseni olin vaihtanut talvirenkaat alle viikkoa aiemmin eikä Espanjassa myydä talvirenkaita. Jouduin ostamaan kesärenkaan, koska rikkinäistä rengasta ei voinut korjata. Tietty joudun ostamaan tilalle vielä uuden talvirenkaan, jos en kaksikin (renkailla on ajettu jo yksi talvi joten yksi uusi rengas voisi tuoda epätasaisuutta, joka voisi kuluttaa muita renkaita liikaa - en ole mikään automekaanikko, tiedetään). Hintaa tälle farssille tulee reilusti - arvatenkin. Muistakaa, että reissuun lähdin autolla, koska luottoraja oli ylitetty enkä lentolippua siten saanut ostettua. Voitte uskoa, että tämä espanjalainen huoltomies oppi ainakin yhden suomalaisen sanan.
Lopulta pääsin matkaan noin neljä tuntia myöhässä kysyttyäni huoltomieheltä vielä suuntia Ranskaan. Käsi teki ison kaaren ja viittoi sitten pohjoiseen, eli liikenneympyrä melkein kokonaan ympäri ja sitten vaan suorilta Ranskaa kohti Via Grandea pitkin. Barcelonasta ajaa Geneveen reilut kahdeksan tuntia. Reitti kulkee välimeren rantaa pitkin Ranskaan. Maisemat ovat arvatenkin kauniit. Arvatenkin siksi, että oli tullut jo pimeä ja minulta maisemat jäivät taas kerran näkemättä.
(Jutun kuvat kahta ensimäistä lukuunottamatta ovat Ilkka Uusitalon ottamia)
