Vuosi sitten pakkasin elämäni uuden karheaan autooni ja suuntasin Keski-Euroopan Alpeille, Sveitsin ja Ranskan
rajalle, jossa sijaitsisi uusi työpaikkani ja uusi asumukseni. Uusi
elämäni. Kuulostaa karulta, mutta toisaalta se on kyllä totta.
Asun siis Ranskassa, Rhones Alpes nimisellä alueella (ransk. Région) vain vajaan sadan kilometrin matkan päässä Mt.Blancista, Alppien huipusta. Muutin Sveitsiin, mutta asun Ranskassa kylässä nimeltään St.Genis-Pouilly, joka sijaitsee kaksi kilometriä Sveitsin rajalta. Henkinen kotini on Sveitsissä, fyysinen kotini Ranskassa. Olkoonkin, että se oikea Kotini on yhä Suomessa.
Työssä käyn Sveitsissä – juuri ja juuri rajan toisella puolella asunnostani käsin katsottuna – sijaitsevassa tutkimuskeskuksessa nimeltään European Organization for Nuclear Research, CERN, joka on 50-luvulla perustettu ydinfysiikan tutkimuskeskus. CERN toimii jäsenmaidensa rahoittamana tavoitteenaan luoda ja tarjota mahdollisuudet massiivisille tutkimushankkeille fysiikan salojen paljastamiseksi. Kiinnostuneet voivat lukea lisää tutkimushankkeista ja muusta toiminnasta CERNin kotisivuilta.
Näkymä laaksoon Jura vuoren huipulta. Horisontissa näkyy Mt.Blanc, jossain edessä keskellä kylä, jossa asun. Taaempana näkyy Geneve järvineen.
Vuoteen on mahtunut paljon. Ensin harhailtiin ympäriinsä uuteen kotiseutuun tutustuen. Sitten kiipeiltiin sanoinkuvaamattomalla ahkeruudella kunnes kiipeilykausi oli olevinaan ohi. Sitähän se ei tietystikään olisi ollut, jos alueen tarjoamat mahdollisuudet olisivat silloin olleet jo tiedossa.
Seurasi ensimmäinen Orpojen Joulu, joka vietettiin "hiihtopummiyhteisössä" Verbierin hiihtoparatiisissa. Mielestäni tärkeänä osana miehen itsenäistymistä on viettää yksi joulu ilman äitiään. Ei se ole helppoa. En sitä väitäkään, mutta tärkeää se on. Nähdä se vaiva, jonka äidit näkevät joka vuosi. Keittää itse se luumuhillo itseleivottujen joulutorttujen täytteeksi. Ostaa ja paistaa se joulukinkku. Siinä sitä oppii arvostamaan muiden näkemää vaivaa ja tekemää työtä. Seuraavan Joulun vietän luonnollisesti kotona Suomessa.
Hiihdon parissa vietetystä kahden viikon mittaisesta Joulusta puuterin pöllytys jatkui sitten pitkälle kevääseen, kunnes viimeinenkin hiihtokeskus pysäytti hissinsä. Väliin mahtui yhtä sun toista. Erityisen mukavaksi talven teki viikonloput, joina hyppäsin autoon ja ajelin kavereiden luo Verbieriin. Siellä oli parhaillaan kolmatta kymmentä Läskikymppi Freeride Teamin jäsentä.
Hiihdollisesti talvi oli varsin antoisa. Kyllä talvi kokonaisuudessaa oli varsin antoisa. Niinkuin koko vuosi täällä on ollut, mutta kaikki loppuu aikanaan. Niinkuin loppui ensimmäinen hiihtokausi, loppuu myös ensimmäinen kokonainen kiipeilykausi - milloin se sitten oikeasti loppuukaan. Molempia on jäljellä enää kaksi.
Tarkoitukseni ei ole käydä läpi koko kulunutta vuotta vaan keskittyä tulevaan. Ehkä tarpeen niin vaatiessa palaan menneisyyteen. Tässä oli tällainen pieni alkupuhe. Jos luulit, että tämä blogi on päiväkirja, niin luulit väärin. Turha on kuvitella, että tänne ilmestyy uusia juttuja ja kuvia useammin kuin kerran viikossa. Muutenkin tämä olkoon enemmin matkapäiväkirja sekä hiihto- ja kiipeilyblogi.
Asun siis Ranskassa, Rhones Alpes nimisellä alueella (ransk. Région) vain vajaan sadan kilometrin matkan päässä Mt.Blancista, Alppien huipusta. Muutin Sveitsiin, mutta asun Ranskassa kylässä nimeltään St.Genis-Pouilly, joka sijaitsee kaksi kilometriä Sveitsin rajalta. Henkinen kotini on Sveitsissä, fyysinen kotini Ranskassa. Olkoonkin, että se oikea Kotini on yhä Suomessa.
Työssä käyn Sveitsissä – juuri ja juuri rajan toisella puolella asunnostani käsin katsottuna – sijaitsevassa tutkimuskeskuksessa nimeltään European Organization for Nuclear Research, CERN, joka on 50-luvulla perustettu ydinfysiikan tutkimuskeskus. CERN toimii jäsenmaidensa rahoittamana tavoitteenaan luoda ja tarjota mahdollisuudet massiivisille tutkimushankkeille fysiikan salojen paljastamiseksi. Kiinnostuneet voivat lukea lisää tutkimushankkeista ja muusta toiminnasta CERNin kotisivuilta.
Näkymä laaksoon Jura vuoren huipulta. Horisontissa näkyy Mt.Blanc, jossain edessä keskellä kylä, jossa asun. Taaempana näkyy Geneve järvineen.
Vuoteen on mahtunut paljon. Ensin harhailtiin ympäriinsä uuteen kotiseutuun tutustuen. Sitten kiipeiltiin sanoinkuvaamattomalla ahkeruudella kunnes kiipeilykausi oli olevinaan ohi. Sitähän se ei tietystikään olisi ollut, jos alueen tarjoamat mahdollisuudet olisivat silloin olleet jo tiedossa.
Seurasi ensimmäinen Orpojen Joulu, joka vietettiin "hiihtopummiyhteisössä" Verbierin hiihtoparatiisissa. Mielestäni tärkeänä osana miehen itsenäistymistä on viettää yksi joulu ilman äitiään. Ei se ole helppoa. En sitä väitäkään, mutta tärkeää se on. Nähdä se vaiva, jonka äidit näkevät joka vuosi. Keittää itse se luumuhillo itseleivottujen joulutorttujen täytteeksi. Ostaa ja paistaa se joulukinkku. Siinä sitä oppii arvostamaan muiden näkemää vaivaa ja tekemää työtä. Seuraavan Joulun vietän luonnollisesti kotona Suomessa.
Hiihdon parissa vietetystä kahden viikon mittaisesta Joulusta puuterin pöllytys jatkui sitten pitkälle kevääseen, kunnes viimeinenkin hiihtokeskus pysäytti hissinsä. Väliin mahtui yhtä sun toista. Erityisen mukavaksi talven teki viikonloput, joina hyppäsin autoon ja ajelin kavereiden luo Verbieriin. Siellä oli parhaillaan kolmatta kymmentä Läskikymppi Freeride Teamin jäsentä.
Hiihdollisesti talvi oli varsin antoisa. Kyllä talvi kokonaisuudessaa oli varsin antoisa. Niinkuin koko vuosi täällä on ollut, mutta kaikki loppuu aikanaan. Niinkuin loppui ensimmäinen hiihtokausi, loppuu myös ensimmäinen kokonainen kiipeilykausi - milloin se sitten oikeasti loppuukaan. Molempia on jäljellä enää kaksi.
Tarkoitukseni ei ole käydä läpi koko kulunutta vuotta vaan keskittyä tulevaan. Ehkä tarpeen niin vaatiessa palaan menneisyyteen. Tässä oli tällainen pieni alkupuhe. Jos luulit, että tämä blogi on päiväkirja, niin luulit väärin. Turha on kuvitella, että tänne ilmestyy uusia juttuja ja kuvia useammin kuin kerran viikossa. Muutenkin tämä olkoon enemmin matkapäiväkirja sekä hiihto- ja kiipeilyblogi.
Kommentit