Suomesta palattuani alkoi heti hiihtäminen. Lauantaina kävimme Hemmon eli Samulin kanssa Les Contamines'ssä randoilemassa. Hieno reitti, hieno ilma ja hienoa hiihtoa hienossa korpussa. Reitti koostui lopulta kahdesta skinnauksesta joiden molempien jälkeen saimme laskun. Seuraavana päivänä siirryin Verbieriin, jossa hieman hiihtelyä ja ehkä pieni varaslähtö uuteenvuoteen.

1193799.jpg
Hemmo ensimmäisen etapin alkumetreillä.

1193802.jpg
Ensimmäinen etappi takana 2243m, jossa pidimme myös ensimmäisen evästauon.

1193803.jpg
Edessä näkyvän huipun takan sijaitsi alkuperäinen kohteemme, jonka hylkäsimme eteläisellä puolella vallineen jäisen lumitilanteen vuoksi.

Itse uudenvuodenaaton ja -päivän vietin Chamonix'ssa, jossa Midas kavereineen oli viikon lomalla. Vaihtelua haettiin siis tälläkin saralla. Verbierissä uuttavuotta on juhlittu ja kahtena aikaisempana vuotena. Uusivuosi vaihtui myöd Chamonix'ssa vauhdikkaasti, eikä uudenvuodenpäivänä tarvinnut suksia jalkaan laittaa. Vuorille pääsimme kuiten, sillä otimme edestakaisen turistihissimatkan Aguille du Midille maisemia katsomaan. Seuraavana päivänä kävimme Kimmon ja Pauliinan kanssa haikkaamassa (sukset selässä, skinit kotona) ensin Bréventissä ja sitten Flégèressa. Yhteensä talsimme noin kaksi tuntia. Molempien haikkien päätteksi saimme vielä laadukasta hiihtoa. Tulipa siinä muutama pyydakäännöskin. Loppuloma menikin sitten sairastellessa.

1193804.jpg
Ensimmäisen haikin puolivälissä pysähdyimme ihastelemaan maisemia mm. Mt.Blancin suuntaan.

1193806.jpg
Sää ja maisemat - très bien. Kuvan alareunasta voi bongata Kimmon ja Pauliinan. Näin mittasuhteet pääsevät oikeuksiinsa.

1193809.jpg
Kimmon jalka nousee ripakasti.

1193812.jpg
Kimmo ja Pauliina jälleen maisemien kahlitsemina.