Kylläpä sitä on heittäytyny laiskaksi. Vaikka loukkaantumiseni oli hyvin lievä, pääsin maistamaan sitä karvasta kalkkia mitä uhreilijat joutuvat nielevät usein kerran kaudessa. Mitään ei voi oikein tehdä. Saa tehdä. Kuukauteen ei puhettakaan juoksemisesta tai kiipeilemisestä. Käsitreeniä sen sijaan pystyi tekemään ja se olikin toipumisajan pelastus. Eilen palasin kiipeilysalille ensimäistga kertaa kenkien kanssa sitten pääsiäisen. I'm back and I'm stronger than ever!

Kolme viikkoa pääsiäisen jälkeen (satojen leukojen, kymmenien DVD:n muutama oluen jälkeen) tuli tarve päästä pois kotoa. Nopean tiedustelun jälkeen selvisi, että Mikukin oli juuri lopettanut työt Verbierissä ja oli vapaalla. Vappuna oli pitkä viikonloppu, kokonaista 4 päivää lomaa, jonka päätimme viettää Välimeren rannalla.

574094.jpg
Kalliosta meren rantaa jossain Cannesin ja St.Tropezin välimaastossa.

Alkuperäisen suunnitelman muukaan suuntasimme Korsikalle vievälle lautalle, joka lähtisi Livornosta italiasta. Koska lautta lähtisi kello yhdeksän aamulla, jouduimme starttaamaan Verbieristä jo puolen yön aikoihin. Ajoimme koko yön.

Livornossa ajoimme suoraan satamaan lippuja ostamaan. Lyhyessä ajassa (n.5min) lomasuunnitelmamme saivat uuden dramaattisen käänteen. Lautta Korsikalle kahdelle hengelle ja yhdelle autolle maksaisi 230EUR, jos tyytyisimme iltapäivälauttaan tai vaihtoehtoisesti 290EUR, jos haluaisimme ottaa toivomamme aamulautan. Budjetti-roadtrip teemaan tämä ei ihan sopinut, joten päätimme jättää Italian taakse mahdollisimman nopeasti. Suuntana Ranskan Riviera - Italia on paska maa. Tätä en olisi uskonut koskaan sanovani.

574089.jpg
Tyypillistä maisemaa Rivieran rantateillä.

Reissun tavoitteena oli löytää kallioita, jotka tippuisivat suoraan mereen. Näin polvivammeisenakin pääsisin kiipeilemään, sillä loiskautus veteen on pehmyt ja mukava - jos ei kiipeä korkealle. Meille Deep Water Solo olikin lähempänä Deep Water Boulderointia. Varmasti yhtä mukavaa, ellei mukavempaa.

574072.jpg574075.jpg
574076.jpg574077.jpg
Deep Water Solo - DWS

574084.jpg
Miku a.k.a. Tarsan.

574080.jpg          574082.jpg
574087.jpg
Ja takaisin ylös. Yleensä itse kiipeily tapahtuu ennen hyppyä, mutta käy kai se näinkin.

Reissun toinen tavoite oli kokeilla uuden telttani maastokelpoisuutta. Quechuan 2 seconds - heitettävä teltta, joka ilmassa kokoaa itse itsensä. Näin se tapahtuu mainoskuvissa. Todellisuudessa teltta läsähtää heiton päätteeksi kyljelleeen puoliksi avautuneena. Kahden sekunnin sijaan teltan pystyttämiseen menee kolme ja puoli sekuntia. Heitto ja potku perään. Kokoamiseen aikaa oli luvattu 15 sekuntia. Sen käytimme helposti. Ekalla kerralla siihen taisi mennä se 15 minuuttia. Kuitenkin kokoamistekniikan opittua teltan saa pussiin luvatussa ajassa. Kätevää. Suosittelen lämpimästi.

574093.jpg
Quechuan heitettävä kahden sekunnin teltta. Miku toimittaa iltapalaa.

Kerrassaan onnistunut loma. Ottaen huomioon, että reissun ensimmäisen 36 tunnin aikana nukuimme reilun tunnin huoltoaseman pihalla autossa. Että reissun ensimmäisen 36 tunnin aikana ajoimme vajaat tuhat kilometriä. Että 3 yötä kestäneellä reissulla nukuimme kahdesti teltassa ja yhdesti autossa, joista yhdesti luonnossa ja kahdesti huoltoaseman pihalla. Että viimeisen huoltoaseman pihalla teltassa nukutun yön jälkeen jouduimme palaamaan ko. paikalle useita tunteja myöhemmin vain noutamaan nurmelle unohtaneeni matkapuhelimen. Että kiipeilemään pääsimme vain ensimmäisenä päivänä. Ja että juuri upeat DWS- kalliot löydettyämme alkoi satamaan vettä kaatamalla. Reissu siis täytti kaikki roadtripin ominaispiirteet.

574095.jpg
Monaco.

Vapunaattona kaatosateen yllätettyä ajoimme vielä takaisin Verbieriin ja ehdimme täpärästi Le Pub Mont Fortin päättäjäisjuhliin. Vappua vietettiin siis tuttuun tyyliin pienessä kohmelossa ja vapunaattoa edelleen tuttuun tyyliin hirvessä humallassa. Kauan eläköön Vappu!