Huhtikuun alussa saatiin ulkokiipeilykausi vihdoin avattua. Kelit kiipeilyyn ovat olleet sopivat jo pitkään, mutta hiihdoilta ei kiipeilemään oltu vielä ennen aprillipäivää ehditty. Kiipeilykaverini Bruce tuli lauantai-iltana Verbieriin uudella boulderipakullaan ja sunnuntaina suuntasimme Brucen ja Mikun kanssa Fionnayn boulderimestoille. Fionnayssa lunta oli vielä reilu metri ja suurin osa bouldereista oli vielä lumen alla. Muutama kivi löytyi kuitenkin kuivana. Alla muutama Mikun (Mikael Wilenius) ottama kuva.

491931.jpg
Lunta oli tielläkin sen verran, että auton joutui jättämään kauemmas kuin normaalisti.

491934.jpg
Aukealla olleet boulderit olivat jo kuivanneet lumesta, vaikka topissa lunta vielä olikin.

491935.jpg
Sen verran yllättäen tuli nämä kiikut, että taas (kuten viime vuonnakin) kausi aloitettiin farkuissa ja lainakengissä.

491936.jpg
Kauden ekaksi boulderiksi ko. murikka oli vähän turhan korkea. Pikku tärinöilla sen sai kuitenkin topattua suht nätisti. Lumeen olisi ollut kyllä helppoa tippuakin.