Hyvinhän se lähti käyntiin tämä blogin kirjoittaminen. Reilu kuukausi on jo vierähtänyt sitten viime insertin. Toisaalta on ollut kyllä aika kiireistä. Lokakuun alussa tuli käytyä Kroatian ja Serbian pääkaupungeissa, Zagrebissa ja Belgradissa työmatkalla. Enemmän se oli oikeastaan huvimatka, kun työtä oli vain puheiden kuuntelu ja posterin esittäminen. Tilaisuus oli viralliselta nimeltään ”Marie Curie Workshop 2006 – Commemorating the 150th Anniversary of the Birth of Nicola Tesla”. Insinöörikaverit tietänevät keitä kyseiset henkilöt olivat. Marie Curie Foundation puolestaan on säätiö, joka mahdollistaa mm. minun täällä olon ja työskentelyn.
   Loppu kuu onkin mennyt töissä kiireiden parissa. Marraskuun lopulla pitäisi lähettää muutamat testipiirit eli ”chipit” valmistukseen. Sitä ennen pitäisi suunnitteluvaihe tietysti saada valmiiksi. Onneksi kuitenkin on ehtinyt kiipeilemään. Se onkin vienyt kaiken vapaa-ajan. Mutta niinhän sen pitääkin.