Viimeisen kahden lomapäivän aikana ehdimme vielä kerran randolle. Loman loppusaldoksi saimme noin 4200 metriä nousua, mikä jäi vaietusta tavoitteesta kahdeksansataa metriä. Viimeiset metrit olisimme tosin helposti saavuttaneet, elleivät aurinkoinen sää ja kallioiden kutsuvat siluetit olisi saaneet meitä muuttamaan lauantain suunnitelmia. Ehkä edellisen illan lomanpäättäjäis-, siivous- tai muuten vaan-kekkuleillakin oli oma osansa päätökseen.

Viimeisenä päivänä jatkoimme siis jo hyvässä vauhdissa olevaa kiipeilykautta. Krapulakiipeily sujui jälleen yllättävän hyvin ja muutama onsight saatiin taas taskuun. Kiikkujen  jälkeen ajelimme takaisin Geneveen, jossa kävimme sunnuntaina joka vuotiseen tapaan Geneven autonäyttelyssä valitsemassa vuoden messuvoittajan. Lamborghini vei pytyn yksimielisesti lyöden viime vuotisen voittajan Ferrarin, joka puolestaan oli suuri pettymys meille kaikille.

1381071.jpg
Viimeisenä randopäivänä nousimme noin 700 metriä "Finnish Open"-kukkulan päälle.

1381067.jpg
Eteläränni suomikinkaman takana. Timo laskee kurun yläosassa - yksinäinen jälki on minun.

1381061.jpg
Lauantaina sää oli kesäinen ja kiipeily tuntui jälleen varsin luonnolliselta tavalta päättää loma. Kuva: Ilkka Uusitalo

1381062.jpg
Krapulasta huolimatta mieli oli valpas ja kosketus herkkä. Kuva: Ilkka Uusitalo

1381065.jpg
Näissä maisemissa mielellään kiipeilee ja laskee. La Graveen paluu on väistämätön tosiasia. Kuva: Ilkka Uusitalo