Tämä tarina tulee viikon myöhässä, mutta tuleepa kuitenkin. Reilu viikko sitten perjantaina 10. marraskuuta lähdettiin Michaelin kanssa Italiaan kiipeilemään kohteeseen nimeltään Finale Ligure. Paikka on ollut haaveissa pitkään ja nyt vihdoin saatiin reissu aikaiseksi. Harmi, ettei mukaan tällä kertaa saatu muita.
   Genevestä Finaleen ajaa netin mukaan neljässä tunnissa. Meiltä se vei viisi. Ehkä reitin valinta oli väärä. Joka tapauksessa matkaa palmujen alle välimeren rannalle tulee n. 4-5 tuntia. Ei ollenkaan huono.
   Kiipeilyllisesti Finale oli loistava paikka. Buouxiin verrattuna ainoa miinus oli, että sektorit oli ripoteltu pitkin poikin rannikkoa ja niiden löytäminen oli kohtuuttoman vaikeaa. Onneksi paikalla oli muitakin kiipeilijöitä, jotka antoivat auliisti ohjeita ja suuntia.


   Myös Finalessa kalliot olivat kalkkikiveä ja reittien ominaispiirteenä erikokoiset 'poketit'. Saldona tällä kertaa taas 6b+ onsighteja ja flasheja. 6c onsightia hain taas ahkerasti, mutta jokainen yritys päätyi komeaan droppiin. Eräs negatiivinen (over hanging) 6c jäi erityisesti mieleeni. Reitti oli pitkä ja erittäin mukava kiivetä. Reitin kruksi oli aivan reitin lopussa, josta sitten tipahdin suurella kaarella epäonnistuttuani löytämään ratkaisevia otteita ajoissa.
   Tälläkin kertaa jo totuttuun tapaan yösijaa etsittiin teiden varsilta suojaisesta paikasta puskien siimeksessä. Tällä kertaa olimme varautuneet hieman paremmin ja mukana oli kunnon makuupussit. Tarkoituksena oli viipyä kaksi yötä ja ajaa takaisin Geneveen sunnuntai-iltana. Toisin kävi.
   Sunnuntaina kiipeilimme aina pimeään tuloon asti. Näin on ollut tapana koko kesän ajan kiipeilymetrien maksimoimiseksi. Tällä kertaa se oli virhe. Pakattuamme kiipeily kamat selkäreppuihin lähdimme kävelemään alas viettävää vaikeakulkuista polkua kohti. Tämä polku olisi ainoa tie alas.


   Yhtäkkiä edestämme ponkaisi pystyyn joku eläin. Pimeässä oli vaikea nähdä mikä se oli. Ainoastaan minulla oli otsalamppu mukana ja koitin parhaani mukaan suunnata valoa villiintynyttä eläintä kohti. Kohdistin valoni polulle, jolle aioimme, ja näimme lauman näitä otuksia (oikeastaan vain niiden silmät ja vähän ääriviivaa) agressiivisina, pelokkaina ja ahdistettuina. Ne muistuttivat vuohia, mutta olivat kookkaampia ja niiden sarvet olivat valtaisat. Ilmeisesti niilläkään ei ollut muuta tietä mennä, kun olivat vallanneet meidän polun. Arvelimme, että eivät kai vuohet nyt meistä välitä ja pyrimme eteenpäin. Arvelimme väärin. Seurasi mylvintää, maan kuovintaa ja tömäyttelyä, valehyökkäyksiä ja kaikkia mahdollisia aggressiivisia eleitä, mitä osasin kuvitella. Oli peräännyttävä.
   Kävelimme takaisin kalliolle, jossa hetki sitten vielä kiipesimme. Oli aika tehdä suunnitelma. Parhaan käsityksemme mukaan päättelimme, että näiden otuksien tulisi pelätä meitä ja jos tekisimme itsellemme jonkinlaiset aseet ja hätistelisimme niitä, ne lopulta väistyisivät. Michael askaroi itselleen moukarin slingistä (pätkä kestävää 'kiipeilynauhaa') ja pään kokoisesta kivestä. Itse etsin käsiini vahvan kepin keihääksi. Oli aika kohdata pedot.
   Selät suorina hyvässä hengessä suuntasimme takaisin polulle. Kiersimme eri kautta ylemmäs, jotta näkisimme verenhimoiset vuohet valon avulla paremmin. Pääsimme noin 30m päähän kun mylvintä alkoi taas. Nämä veijarit eivät aikoneet antaa periksi. Suuntasin valon laumaa kohden. Valoteho riitti jälleen vain saavuttaakseen niiden silmät ja heijastuakseen takaisin. Polulla niitä oli kolme ja polun sivulla pusikoissa useampia. Kokeilimme uhota niitä ja lähestyä metelöiden. Seurasi valehyökkäys ja kuovinta.
   Satoja vuosia sitten mies olisi kai voittanut tilanteen saaden samalla päivällisen kotiin kannettavaksi. Nyt kaksi toimistotyöntekijää jäi rumasti kakkoseksi. Päätimme palata kalliolle ja viettää yön nuotiolla. Eipä siinä muutakaan vaihtoehtoa ollut. Sellaista sarvea en rintaani ottaisi, eikä meidän pimeänäöllä olisi hirveästi mahdollisuuksia näitä pukkeja vastaan taistella. Pukin tönäisemänä pudotus taas koituisi kuolemaksi.
   Vietimme siis pitkän ja kylmän yön kallion suojassa nuotiolla lämmitellen. Seuraavana päivänä olisi edessä sitten ajo takaisin Geneveen ja töihin saapuisin auttamatta myöhässä. Siitä pomo reimastuu. Tarinani leimautunee valheeksi jo alkuun.
   Aamulla palatessamme polulle näimme vielä yhden näistä vuohista. Se oli iso musta köriläs ja sen sarvet suuret ja uhkaavat. Nyt se oli muutaman kymmenen metriä meitä ylempänä. Etujaloin isoon kivenlohkareeseen nojaten se katseli alas meitä varoittavasti. Sen katse sanoi: "Voitte mennä nyt, mutta varokaakin palaamasta." Jatkoimme vähin äänin autolle.
   Jälkikäteen kuulimme, että näillä vuoristopukeilla on tähän aikaan vuodesta kiima-aika ja että ne voivat käyttäytyä erittäinkin aggressiivisesti. Kuulimme myös, ettemme olleet ensimmäisiä, jotka olivat joutuneen perääntymään pukkien tieltä. Lohtu sekin.