Syyskuun alussa oli vapaa torstai, jonka tottunut kiipeilijä hyödyntää ottamalla perjantainkin vapaaksi näin saaden ruhtinaalliset 4 päivää kiipeilylomaa. Lomalla ajoimme eteläisempään Ranskaan. Kohteina olivat jo tuttu Orpierre ja itselleni uusi kohde Ceüse, jota usein tituleerataan maailman parhaaksi urheilukiipeilypaikaksi. Eikä turhaan. Tosin oma kokemus paikasta jäi laihaksi ja lohduttomaksi. Orpierressekaan en kyllä sankaritekoihin yltänyt.
Kiipeilyä Orpierressä. Erik ja Meme Pas Mal - 7c.
Ceüsessä kiipeily tuntui siis vaikealta lähinnä jyrkkyytensä ja kuumottavan pulttauksensa vuoksi. Lisäksi kuumuus haittasi kiipeilyä keskipäivän jälkeen aina kello neljään asti. Ilmeisesti aika yleinen käytäntö on mennä aamupäivällä Cascade-sektoriin, joka on varjossa aamulla. Puolenpäivän jälkeen auringon saavuttua alkaa siesta, jonka jälkeen kello kolmen aikoihin siirryttän kohti itää, jossa sektorit siirtyvät varjoon. Näin saadaan kaksi kiipeilysessiota varjossa - olettaen, että aamulla on kallioille jaksettu siirtyä tarpeeksi aikaisin. Auringossa kiipeily kuumana kesäpäivänä on tuskaista. Kädet hikoilee ja nahka kuluu nopeasti.
Kiipeilyä Ceüse'ssä.
Harmi, ettei tullut kuvaa maisemista, mutta uskokaa huviksenne, että maisemat Ceüsessä ovat silmiä hivelevät. Leirintäalueelta kallioille kävellään ylämäkeen noin tunti. Kävellessä maisemista ei juuri pääse nauttimaan, koska polku kulkee metsän siimeksessä suurimman osan ajasta.
Maisema Flaine'n kallioita lähestyttäessä.
Kiipeily on tullut harrastettua myös Geneven lähimaastossa. Tavoitteena on ollut käydä mahdollisimman monessa uudessa kohteessa. Tavoitteessa on epäonnistuttu rumasti, mutta muutama uusi kohde on silti saatu katsastettua. Niistä yksi on Flaine, joka oli päässyt oikein paikalliseen kiipeilylehteen korkean paikan kohteena, joita kaivataan kesän kuumilla keleillä. Viikko sitten kävimme myös uudessa kohteessa, josta kuulette vielä varmasti lisää.
Midas ekan pitchin kruksissa.
Viime viikonloppuna pääsimme Midaksen kanssa pitkästä aikaa kiipeämään pitkää reittiä eli multipitchiä. Harmi, että tänäkin kesänä pitkiä reittejä on saatu kiivettyä vasta kaksi. Nyt sitten syksyn aikaista pimeää ja koleaa säätä vastaan taistellen yritämme vielä kaunistella tilastoja. Launtaina reitti oli vaikeudeltaan 6b. Reitti koostui kuudesta köydenmitasta, jotka olivat vaikeudeltaan 5c, 6b, 6b, 6b, 6b ja 6b. Tällä kertaa haimmekin reitiltä tasaisuutta. Ensimmäinen köydenmitta oli lyhyt ja helppo 5c, mutta alku oli varsin mielenkiintoinen. Nimittäin ensimmäiset vajaa kymmen metriä kiivettiin puuta pitkin kuten kuvasta näkyy.
Midas kolmannen pitchin kruksissa.
Kokonaisuudessaan reitti ei ollu parhaimmasta päästä kiipeämistäni pitkistä reitistä, mutta oli silti 'miellyttävä' kokemus. Ekalla kahdella pitchillä kivi oli irtonaista ja sujuvan kiipeilyn makuun ei oikein meinannut päästä. Viimeinen 6b taas oli erittäin hieno ja pitkä ja kruunasi reitin täysin.
Kyllpä se hymyilyttää, vaikka kolmannes on vielä jäljellä.
Siinäpä se seinä ois koko komeudessaan. Tai puoli komeudessaan, koska puolet seinästä ei näy kuvassa.
Kommentit