Viikon sairastelun jälkeen oli eri kiva päästä taas suksille. Takana oli reipas työviikko, joita nyt on luvassa enemmänkin. Noin vuoden välein ilmestyvä kiirus osui tänä vuonna parhaille hiihtoviikoille. Hammasta kiristellen, huulta purren on painettava, jotta edes maaliskuun hiihtolomat saa pelastettua. Viikonloppuisin toki pääsee hiihtämään ja eiköhän sinne väliin jokunen lomapäiväkin irtoa, kunhan ensin pidetään pomo tyytyväisenä ahkerasti työskennellen. Sitä paitsi tänä vuonna ei muunlaisia hiihtoviikkoja olekaan kuin juuri niitä parhaita. Lunta nimittäin riittää.

1211477.jpg
Pöllytystä puitten siimeksessä.

Lauantaille luvattu dumppi ei tuottanu pettymystä. Lunta satoi koko päivän ja lumi syveni iltapäivää kohti. Huonolla säällä, mutta sitäkin paremmalla kelillä hiihtelimme tutuissa metsissä, tutuilla reiteillä. Jopa lumiketjuille oli käyttöä ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

1211475.jpg
Pöllytystä auringon paisteessa.

Sunnuntaina taivas avautui ja hiihtokansa ryntäsi umpihankeen. Sinnepä siis mekin. Ensin edestä, sitten takaa ja lopuksi vielä alas asti. Tällä viikolla lunta on luvassa lisää joten ensi viikonlopun suunnitelmat eivät ole kenellekään epäselvät. Perjantaina hanska tipahtaa neljän korvilla ja farmari suksin lastattuna suuntautuu kohti Valaisia ja Bagnesin laaksoa.

1206048.jpg
Ja vielä pöllytystä olan yli. Kuvan otti Midas.